Mitä kaikkea sen pitää kestää? Sanotaan että rakkaus voi voimallaan siirtää vaikka vuoret paikoiltaan. Miten sellaisen rakkauden löytää? Kai siihen tarvitaan vain paljon luottamista, arvostamista ja tahto pysyä yhdessä myötä ja vastoin käymisissä. Ja tietysti rakkautta.
Niin paljon mikä voi sen rikkoa.
Kaikki tarvitsevat omaa aikaa, minäkin joskus, mutta minulle riittää yksin kävelty työ matka. Pelkään että yksinäisyyden pelkoni, joka on täysin turha, tuhoaa hyvän suhteen ja sen jälkeen jään oikeasti yksin. En osaa kertoa miksi pelkään yksin oloa niin paljon, en vain koskaan ole ollut yksin. Ymmärrän ahdistuksen ja pahan olon kun olen sinussa liian kiinni, olen pahoillani, minulla ei täällä ketään muuta.
Haluaisin luottaa sinuun. Kuulostaa kamalalta, mutta minkä sille voi? Sinä olet pettänyt luottamukseni aikaisemmin ja minä en tiedä tästä maailmasta sinulle tarpeeksi. Olen liian lapsi. Ajattelen paljon, ehkä vähän liikaakin. Oletan liikaa, sen olet minulle kertonut monta kertaa. Mietin moneen kertaan miksi teet miten teet, miksi sanot yhtä mutta kehosi kertoo toista. Sanotaan sitä vaikka työhön valmistautumiseksi, kun työskentelee ihmisten kanssa on opittava huomaamaan sanattomat viestit. Siksi analysoin milessäni kaiken mitä sanot ja kokoan siitä tietoja tulevaa varten.
Jos sinulle ei riitä se että minä tutkin ihmisten käyttäytymistä,
enkä esimerkiksi veden, niin anna olla
.
.
Sitten et tunne minua yhtään.
En tunne politiikkaa, tiedän ihmisten käyttäytymisestä.
En ymmärrä kovin paljon kemian, fysiikan tai historian päälle,
ymmärrän ihmistä hädässä.
En tiedä autoista, veneistä tai taloista mitään,
mutta tiedän ihmisen kehityksestä.
Olen kohtalaisen väsynyt toistamaan itseäni ja mikä surullisinta, todistamaan itseäni sinulle. Jos oikeasti haluat minut, haluat minut sellaisena kuin olen. Tiedät kyllä mitä tarkoitan.
Väsynyt vapaustaistelija
Marita