Elä hetkessä.

Kuullaan usein sanottavan kun yritetään lohduttaa masentunutta kaveria joka ei tunnu löytävän elämän iloa. Minusta tuntuu kauhealta sanoa niin, koska kun itse alan nauttimaan jokaisesta tuoksusta minkä haistan, kaikesta minkä näen ja luonnon äänistä jotka hiljaa kiuskaavat korvaani, minusta tulee ahne. En haluaisi hengittää ulos, muuten tuoksut pääsetvät karkuun. Tahtoisin nähdä aina vain pidemmälle kuin sillä hetkellä näen. Haluaisin ymmärtää mitä luonto kuiskaa.. Mikään näistä ei tietenkään ole mahdollista. Jos en hengitä ulos tukehdun, jos kävelen koko ajan kauemmas lopulta eksyn ja elämän iloni katoaa siihen. Entä jos luonto on vihainen, jos sillä ei olekkaan mitään suloista sanottavaa? Pettyisin suunnattomasti enkä enää ikinä haluaisi ulos.

On asioita jotka on tarkoitettu sellaisiksi joita ihminen ei voisi manipuloida. Silti kaikki mikä on ympärillämme vaikuttaa meihin. Kukkia emme ymmärrä, mutta niistä tulee parempi mieli kuin piikkipuskista etupihalla. Sanotaan että luonto saa ihmisen rauhoittumaan, enkä yhtään ihmettele, ei ihmisen käsi ole luonnon rakentamaa metsää päässyt pilaamaan.

Olen pitkän aikaa miettinyt mihin rakkautta voi verrata, ja voiko edes? Tv- sarjoissa näytetään paljon rakkautta, vai näytellään? Kovin moni ei osaa vastata kysymykseen mistä tietää että on rakastunut, muuta kuin epämääräisillä lauseilla ja sanoilla, kuten "sen vain tietää", "se on vahvempi tunne kuin ihastuminen" yms.. Itse olen yrittänyt kuitenkin selityksien sijaan vain olla rakastunut. Kaikilla se tuntuu varmasti erilaiselta. Minulla se tuntuu nyt tältä, älkää kyseenalaistako rakkautta.
 
Useammassakin tekstissäni käsittelen aiheena rakkautta, milloin miltäkin kantilta kirjoitus mielialan mukaan. Mielestäni se on aihe mistä kaikki voisivat kirjoittaa omia pohdintojaan kokonaisen kirjan verran, enemmänkin! Aina löytyisi jokin uusi näkökulma, kuka vihaa, kuka rakastaa, ja miksi? Kaikki mitä oikeastaan tahdon siis sanoa on, rakastakaa millä tavalla vaan ja ketä vain ikinä tahdotte, älkääkä ottako paskaa niskaan sen takia että joku väittää ettei rakkautesi olisi aitoa. Pienikin rakkaus on aitoa ja rakkaus vahvistuu ajan myötä, kaiken täytyy lähteä pienestä versosta jotta se voisi kasvaa suureksi ja vahvaksi.



Rakkaudella
Marita