No One To Blame.

Kuulunko johonkin oikeasti vai onko se vai tunne?

Behind the glass

Liian läheltä näet väärin, liian kaukaa kuva on sumea, opitko tunnistamaan oikean alueen?

Love Policy

Onko kaikki kuitenkin loppujen lopuksi samaa? Samat ongelmat, samat ilot.
Eihän se niin paljoa ihmisestä riipu, suhde kuin suhde. Pakon omainen tarve olla vain jonkun kanssa?

En halua. En suostu uskomaan. Kaikki ovat erilaisia, miksi kaikki suhteet olisivat samanlaisia?
Toisen kanssa haluaa lapsia, toisen kanssa et todellakaan suostu synnyttämään maailmaan hänen jälkeläisiään, ties vaikka kusipäisyys olisi periytyvää. Sen kaltaista ihmistä et halua toista elämääsi enää ikinä.

Just Do It.

Ehken osannut kuvitella sitä näin helpoksi, että se vain menisi ohi. Mutta eihän se mennytkään. Härkä. Kun minä en ole valmis päättämään asiasta, hysteerisenä lattialla itkien ja parhaillaan harkitsemassa itsemurhaa, luonto tekee sen. Sen ei ollut tarkoitus tapahtua, vaikkei se ollut vielä mitään, tajusi se silti lähteä ulos kohdustani. Viillänkö nyt vai kohta? Jätkä pää punaisena huutanut ja hulluksi sanonunut jos sen tahtoisin pitää. Viinaa alas kurkusta ja sitten itse sillalta. Munhan sisällä se on ja sen vika se oli. Ajatukset pyöri tappamisen ympärillä, milloin jätkän, itseni tai Sen kohdalla.
Enää vain toukokuisina kevät iltoina haluaisin hukuttautua veden viileään syleilyn ja antaa sieluni palaa. Goodbye my love, kuiskaten ja kuplina ylös maailmaan nousten jätän hyvästit ainoalle rakkaudelleni, joka minusta pakeni ja otti kaiken minusta mukaansa.

Maybe the season
The colours change in the valley skies
Dear God I've sealed my fate
Running through hell, heaven can wait

Kysymys

Oletko kusipää?

Miksi luulet kirjoitukseni olevan sinusta, ette tiedä minusta mitään.

Only my name, 
if  even that

Marita

Break Down

Läpimurto vai totaalinen hajoaminen?

Kai sillä yleensä läpi murtoa tarkoitetaan, mutta joskus tuntuu siltä että että se voisi hyvinkin hyvinkin tarkoittaa henkistä hajoamista ja oman pohjan murtumista.

Mitenkä siitä sitten pääsisi eteenpäin?

Rakentamalla uuden pohjan ja lähteä eteenpäin. Helpompaahan se on sanoa. 

Pitäisi uskoa itseensä ja unelmiinsa. Olla välittämättä siitä mitä mieltä muut ovat, mutta missä menee itsekkyyden ja itsensä arvostamisen raja? Sehän on kuin veteen piirretty viiva, joten sen päätät sinä.

Elämää ei saisi jäädä miettimään liikaa, tulee mitä tulee, suunnitelmat muuttuu muiden toimista kuitenkin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä mikään ole itsestään selvää.

Mitä sinä haluat, ei ole muista kiinni. Se mitä teet vaikuttaa kaikkeen ja mitä muut tekevät vaikuttaa myös sinuun. Intuitiotaan pitäisi aina kuunnella.

Miten sen sitten muotoilisi. Aina voi vaihtaa ja vaihtaminen ei ole epäonnistumista tai pakenemista epämiellyttävistä asioista. Vai?

Missä asioissa se sitten ei ole epäonnistumista, mistä sen tietää? Kun on tarpeeksi lähellä loppua, onko enää mitää järkeä vaihtaa? Vai odottaa kunnes kipu lievenee itsestään?

Kuinka paljon päämme sisällä liikkuukaan asioita, kuinka monet sanomme ääneen ja miten ihmiset tulkitsevat sanomamme? Tiedät itse mitä tunnet, mutta satutatko muita kun et kerro ajatuksistasi tai tunteistasi, vai enemmän itseäsi?

Haluan auttaa muita, mutta psykologiaan taipuvana ja ihmisten lukemiseen jonkin verran oppineena, tulee tunne, ettei tarvitse kuulla kaikkea, sen vain tietää. Ja kuinka usein juuri se ajattelu tapa johtaakaan harhaan? Usein.

Suurin vaikeuteni ei siis ole se ettenkö uskoisi itseeni, vaan uskon tuntevani ympärilläni olevat ihmiset liian hyvin. Luulen voivani päättää heidän lauseensa koska "tiedän" mitä he tuntevat ja ajattelevat. Miksi siis ymmärrän asioita väärin? Koska tulkitsen niin sanotusti tietämäni asiat ja eleet väärin.  

Miksi on niin vaikeaa kysyä? 

Jostain syystä on vain helpompi olettaa. Ja niinkuin siitä nyt olisi sitten mitään hyvää seurannutkaan.

Kuinka hyvin luulemme tuntevamme toisemme - on harhaa - itse tehty mielikuva joka on usein vääristynyt.

Älä keskity kysymyksiin, sisäistä.


Forever your`s
Marita

Vaara Kaista

Ei ole olemassa turvallista tietä mennä eteenpäin tai oikeaa, väärän kaistan vastakohtana. Kukaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta kaikki on seurausta jostain.

Kaikki olemme kulkeneet väärällä polulla, tai ajaneet väärällä kaistalla.

Ei sitä aina huomaa kuin vasta silloin, kun olet siellä ja näet vastaan tulevat valot samalla linjalla missä itse kuljet. Ne sokaisevat silmäsi ja valaisevat sielusi ennen törmäystä oikean ja väärän välillä. Et voi kuin toivoa että selviät hengissä ja me muut, emme voi kuin toivoa että opit jotain törmäilyistäsi.

Vanhoista virhe arvioista kaistojenkin valinnan suhteen on opittava päästämään irti, mutta se ei ole helppoa. Aina petetyksi tulleen ei ole helppo luottaa, miksi pitäisikään? Eihän kukaan tahallaan itseään satutettavaksi halua.

Liiallisilla epäilyillä voi kuitenkin satuttaa itseään, ei välttämättä tahallisesti, mutta eihän siitä ikinä mitään hyvää seuraa jos tonkii ilman lupaa toisen tavaroita. Yritä nyt siinä sitten selittää että halusit etsiä jotain minkä takia voisit todeta ettei sinuunkaan voi luottaa.

Lainaten Sex and the city- sarjan jaksoa esimerkkinä, jossa Carrie saa kohtauksen ja alkaa hullunlailla etsiä Aidanin asunnosta jotain mikä todistaisi ettei hän ole ainoa normaali mies Manhanttanilla. Me sarjaa seuranneet tiedämme miten Carrien ja Aidanin suhteelle sen kohtauksen jälkeen kävi.

Ei ole helppoa antautua ja uskoa että tämä on se joka minua ei satuta, ei petä.

Suurimmat kiitokset omista oikuistani isälleni.

Olet aina ollut siinä kun olen tarvinnut neuvojasi tai kun olen pyytänyt sinulta jotain, et ole epätöinyt antaa sitä minulle. Mikä tärkeintä, olet aina pitänyt lupauksesi ja rakastanut minua ehdoitta...

Jep, sen kun näkis.

Ylpeästi Vaarallisella ja mitä

luultavammin väärällä

kaistalla kulkeva rakastajattarenne,

Marita.

Runokirja

Tampereella ollessani tapasin oikean taiteijan.

Istuin heidän pöytäänsä ja kättelin, esittelin itseni ja minulle esitettiin kohteliaasti nimet takaisin. Tero katsoi minua kauniilla silmillään tupakka huoneessa ja ojensi kätensä "anteeks, mutta en muista sun nimee". Kukaan ei muista nimiä kun itseään esitellään. Jostain syystä ajatellaan jotain ihan muuta samalla kun pitäisi koettaa painaa mieleensä juuri tapaamansa ihmisen nimi. Mietin yleensä minkälaisella ilmeellä katson heitä, etten paljastaisi mitä oikeasti ajattelen, mietin minkä juoman haen.

Tero on mukava, hän juttelee iloisesti helisevällä äänellään jotain jota en muista enää, ei mitään tärkeää. Sitten hän kääntää päänsä, ottaa imaisun tupakastaan ja sanoo "osta runokirja". Yritän peittää hämmästykseni ja hymyilen huvittuneesti.

Millaista runokirjaa kaupitellaan baarissa? Minkälainen taiteija haluaa että juuri hänen runokirjansa ostetaan baarissa?

Runokirjaa, joka on erilainen kuin muut. Teksteissä on sisältöä juuri sinulle, joka luulet jo ymmärtäväsi mitä suomalainen ehkä turhautunut, lievästi alkoholisoitunut runoilija päänsä sisällä tuntee, vaikka todellisuudessa ostat kirjan jotta voisit samaistua johonkin yhtä samealta tuntuvaan kuin omat ajatuksesi.

Pöydässä Tero näyttää runokirjaa ja kehottaa avaamaan kirjan sattumanvaraisesti jostain kohdasta ja sen kohdan saan lukea esimakuna. Avaan kirjan ja luen oikean puolemmaisella sivulla olevan ruonon, se on lyhyt, roisi ja vailla sen suurempaa tarkoitusta, mutta tarkoitettu juuri minulle. Nousen pöydästä ja sanon harkitsevani kaljan hakemisen ajan.

Runo oli suoraan tästä elämästä, ei kaunistelua, ei mutkia, suoraan. Runon lauseet ja niiden merkitykset pyörivät päässäni samalla kun yritän hahmottaa baaritiskin vielä tuntemattomasta baarista. Kävelen tiskille ja avaan rahapussini, yksi oranssi, yksi sininen, yksi punainen ja kaksi harmaata. Samat värit kuin aamulla yöpöydällä ensikertaa avatessani silmäni. Onneksi mies oli jo lähtenyt. Keskity. "Yksi olut" ja olen valmis todistamaan henkilöllisyyteni tiskin toisella puolella seisovalle äijälle, joka katsoo minua kuin vapaasti, ilman sormusta liikkuvaa tissiparia ja minua oksettaa. Maksan, otan kaljan ja lähden kävelemään kiroten elämän eri muotoja. Tunnen äijän likaisen katseen takapuolessani, mutten jaksa välittää.

"Ostan sen kirjan, eiks se kympin ollut?" ja ojennan setelin Terolle. Ilmeisesti hän ei uskonut voivansa myydä kirjaa minulle, hänen isot silmänsä ovat täysin pyöreät ja käden liike nostaa tuoppi suun korkeudelle pysähtyy, sen hetken ikuistin verkkokalvolle kuviin joita vain minä voin nähdä. Tero naurahtaa iloisena, nappaa setelin ja kumartaa kohteliaasti. Hymyni vaihtuu herskyvään nauruun ja hetken aikaa
olen onnellinen.