Kai sillä yleensä läpi murtoa tarkoitetaan, mutta joskus tuntuu siltä että että se voisi hyvinkin hyvinkin tarkoittaa henkistä hajoamista ja oman pohjan murtumista.
Mitenkä siitä sitten pääsisi eteenpäin?
Rakentamalla uuden pohjan ja lähteä eteenpäin. Helpompaahan se on sanoa.
Pitäisi uskoa itseensä ja unelmiinsa. Olla välittämättä siitä mitä mieltä muut ovat, mutta missä menee itsekkyyden ja itsensä arvostamisen raja? Sehän on kuin veteen piirretty viiva, joten sen päätät sinä.
Elämää ei saisi jäädä miettimään liikaa, tulee mitä tulee, suunnitelmat muuttuu muiden toimista kuitenkin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä mikään ole itsestään selvää.
Mitä sinä haluat, ei ole muista kiinni. Se mitä teet vaikuttaa kaikkeen ja mitä muut tekevät vaikuttaa myös sinuun. Intuitiotaan pitäisi aina kuunnella.
Miten sen sitten muotoilisi. Aina voi vaihtaa ja vaihtaminen ei ole epäonnistumista tai pakenemista epämiellyttävistä asioista. Vai?
Missä asioissa se sitten ei ole epäonnistumista, mistä sen tietää? Kun on tarpeeksi lähellä loppua, onko enää mitää järkeä vaihtaa? Vai odottaa kunnes kipu lievenee itsestään?
Kuinka paljon päämme sisällä liikkuukaan asioita, kuinka monet sanomme ääneen ja miten ihmiset tulkitsevat sanomamme? Tiedät itse mitä tunnet, mutta satutatko muita kun et kerro ajatuksistasi tai tunteistasi, vai enemmän itseäsi?
Haluan auttaa muita, mutta psykologiaan taipuvana ja ihmisten lukemiseen jonkin verran oppineena, tulee tunne, ettei tarvitse kuulla kaikkea, sen vain tietää. Ja kuinka usein juuri se ajattelu tapa johtaakaan harhaan? Usein.
Suurin vaikeuteni ei siis ole se ettenkö uskoisi itseeni, vaan uskon tuntevani ympärilläni olevat ihmiset liian hyvin. Luulen voivani päättää heidän lauseensa koska "tiedän" mitä he tuntevat ja ajattelevat. Miksi siis ymmärrän asioita väärin? Koska tulkitsen niin sanotusti tietämäni asiat ja eleet väärin.
Miksi on niin vaikeaa kysyä?
Jostain syystä on vain helpompi olettaa. Ja niinkuin siitä nyt olisi sitten mitään hyvää seurannutkaan.
Kuinka hyvin luulemme tuntevamme toisemme - on harhaa - itse tehty mielikuva joka on usein vääristynyt.
Älä keskity kysymyksiin, sisäistä.
Forever your`s
Marita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti