Elämä ilman rakkautta ei ole elämää.
That is what I believe in, love.

Täällä minä istun, vain housut jalassa, kirjoittaen tuskan tunteita blogiini. Rakastuneena, mutta kuitenkin tuntien etten saa rakkautta takaisin.
Tahtoisin pieniä eleitä, sydän suihkunpeiliin, katseen joka kertoo sen, yms.

Sanoit ettet uskalla rakastaa ja nyt hajotat minua, minä rakastan, tekisin mitä vain jos vain pyydät. Olen brunette, olen blondi, miten vain tahdot, se on vain hiustenväri.

Mutta mitä minä tarvitsen, on rakkautta, ei vain nyt, vaan myös sitten kun olen vanha ja ryppyinen. Luottamusta kaikessa mitä teen, tahdon että luotat minuun niinkuin minä luotan sinuun. Tahdon että saat minut tuntemaan olevani se jota ajattelet, jota haluat koskettaa ja rakastaa. Tahdon tuntea olevani turvassa.

Miksi poljet minua maahan?
Olen pumpulissa kasvanut, enkä tiedä mistään mitään? 


En tiedä yleissivistystä, mutta tiedän paljon muita asioita. Et ole ollut pohjalla. Kuinka pohjalle vielä pitää mennä kun olen jo halunnut tappaa itseni, tunteeni, kaiken mihin liityn. En ollut mitään, en ollut kukaan, minulla ei ollut mitään. Sinä vähättelet sitä, koska et tiedä minusta mitään, et kysy siitä mitään. Menneisyys on menneisyys.
Olen minä käynyt henkisesti pohjalla, sen takia elän nyt miten elän, positiivisesti. Haluan uskoa ikuiseen rakkauteen, uskollisuuteen ja luottamukseen. Ja sinusta astelen pää pilvissä. Olen haaveilija. En enää ikinä halua sinne alas, mistä joskus jouduin yksin ylös kiipeämään. Kohtaamaan tekemäni virheet, pyytämään anteeksi ja nielemään paljon. Monessa asiassa olen vielä täysin kokematon, mutta opin minä muutenkin kuin kantapään kautta. Ole turvani kun tulen kotiin, rakasta minua ja näytä se edes minulle, en välitä ystävistäsi tai perheestäsi, tapaavat minut jos tapaavat.

Älä työnnä minua koko ajan pois, jos et halua että lähden.

To my sunshine, my love.

Marita