Envy

Uudet lelut ja vanhat jäävät unholaan. Yleinen ongelma pienillä lapsilla, pikkuveljeni ei muista vanhoja lelujaa ellei äiti kysy voiko hän heittää sen pois kun et ole leikkinyt sillä vuosiin. Sen jälkeen veljeni voi vaikka nukkua kyseisen lelun kanssa.. vähän aikaa. Isommilla lapsilla, aikuisilla, se taitaa käydä vain hieman tuskallisemmin. Ei henkilölle itselleen, vaan ns. vanhalle lelulle.

Mitä tapahtuu jos sinut heitetään roskiin kuin vanha mollamaija kun uusi barbie "tunkeutuu" lelulaatikkoosi, sinun kotiisi?
Suutut. 

Kuinka moni meistä voi oikeasti sanoa että on vilpittömästi ollut iloinen kun joukkoon tulee sinulle entuudestaan tuntematon ihminen? Pelkäsitkö koskaan että hän voi syrjäyttää sinut? Mielessä käy monta vaihtoehtoa siitä että sinun pelisi on pelattu, uusi ihana ystävä, leikkikalu siskolla tai tietokone poikaystävällä voisi syrjäyttää sinut.
Uusi ystävä vanhassa porukassa puskisi sinut ulos, muut pitävät enemmän hänestä kuin sinusta? Olet aina ollu läheinen siskosi kanssa, mutta kun hän sai uuden lelunsa jäit sivuun. Hän ei tunnu tarvitsevan sinua enää. Poikaystäväsi uuse tietokone on viehättävämpi kuin sinä. Häntä ei kiinnosta seksi, pussailu tai muuten minkäänlaisen huomion osoittaminen sinua kohtaan. Jos samaistut yhteenkään näistä, tervetuloa kerhoon. Kateellisuus on se sana joksika tätä reaktiota kutsutaan, pelkoa siitä että jokin syrjäyttää sinut.

Mutta miksi olla kateellinen?

Mahdollisuus saada uusi ystävä, uutuuden viehätys menee ohi, niin lelujen kuin tietokoneiden kanssa. Yritän olla onnellinen toisen puolesta, mutta samalla hän puskee sinua kaummas, et saa koskea, puhua tai häiritä mitenkään. Se tuntuu pahalta. Kaikki menee ajan kanssa ohi, muttet jaksaisi odottaa ja ärsytät tahallasi että saisit jonkinlaista huomiota.
Kun tajuat sen mitä teet, se satuttaa. Se on tyhmää, mutta se on ihmisluonto. Kaikki ovat kateellisia joskus, milloin mistäkin. Pitäisi vain antaa ajan kulua ja keksiä itselleen siksi aikaa jotain muuta tekemistä.

R a k a s t a   j a   i l o i t s e .

Jätä pois kaikki mikä harmittaa sinua,

mikä satuttaa sinua.

Mitään niistä et tarvitse

pysyäksesi hengissä.

Live life 

Love to love 

Laugh for laugh

Marita

Luota.

Luota itseesi ja saat kaiken toteutumaan.

Niin se on mutta kuinka kuinka oppia luottamaan itseensä ja ajatukseen että silloin kaikki on mahdollista? Alitajuntamme ohjaa kaikkea tekemisiämme, miten reagoimme eri asioihin juontaa alitajunnasta, joka kertoo meille miten olemme joskus käyttäytyneet kyseisessä tilanteessa. Johtuuko murrosiän omituinen käyttätyminen ja kiukkuaminen siitä, että lapsena olemme oppineet käsittelemään tiettyjä asioita heittätymällä lattialle ja alkaen raivostuttavaan huutoparaatiin? Murrosiässä siis korjaamme itse tiedostamatta vanhoja käyttäytymismalleja jotka olemme aiemmin oppineet. Käyttäitymistä on siis mahdollista muuttaa vanhemmallakin iällä, se vaatii vain uskoa ja luottamusta itseensä.

Varsinkin nuorilla itseluottamus on todella usein hukassa. Kiusaajat buustaavat omaa itsetuntoansa kiusaamalla muita, pelkäävät ettei heitä muuten hyväksyttäisi. Kukaan ei kuitenkaan loppujen lopuksi tykkää kiusaajista, mutta kuinka moni oikeasti uskaltaa astua kiusaajan tielle. Eihän kukaan ehdoin tahdoin kiusatuksi halua. Aikuisiälläkin kiusaajia löytyy ja huono itsetunto paistaa läpi. En kuitenkaan sano että kiusatuillakaan olisi kauhean hyvä itsetunto, mutta jos osaat asennoitua kiusaajiisi oikein, on itsetuntosi korkeammalla kuin kiusaajalla se tulee koskaan olemaan.
Itse olen ollut kumpaakin.

Hyvin usein kiusatusta tulee kiusaaja, ei välttämättä samalla tavalla tai samassa koulussa, vaan esimerkiksi jossain omassa harrastuksessa tai kotona, sisariaan kiusaten.

Kun huomasin mitä tein sisarilleni ja etenkin nuoremmalle veljelleni, kauhistuin itseäni ja tajusin olevani se jota itse vihasin. Pyysin sisaruksiltani anteeksi ja siitä lähtien olen alkanut työstää omaa käyttäymistäni uudesta näkökulmasta, heidän. En halua olla hirveä isosisko, he katsovat minusta kuitenkin mallia.
Siitä lähtien olen yrittänyt näyttää sisaruksilleni  sellaisen ihmisen mallia jota heidän ei tarvitse pelätä, jolle he voivat aina puhua ja tietävät että autan.

Nuorin veljeni pelkäsi minua yhdessä vaiheessa niin paljon 

ettei minun tarvinut kuin katsoa häntä ja hän juoksi karkuun, 

silloin tajusin että jokin on nyt väärin.

Joku voisi ajatella omaavansa paljon valtaa kun ihmiset pelkäävät, mutta suurin valta tulee kunnioituksella, ei pelolla. 


Nyt uusin herätykseni omasta käyttäytymisestäni on ilmennyt itselleni muuttessani toiselle paikkakunnalle poikaystäväni luo. Jostain syystä olen hyvin stressaantunut tietyissä tilanteissa ja sen sijaan että yrittäisin tehdä asialle jotain, olen jostain saanut toimintamalliksi alkaa kiukutella ja tiuskia poikaystävälleni aina tilanteen jälkeen. Lopulta poikaystävälläni on menossa hermot kanssani täysin, jolloin tajusin jälleen kerran että minun on muututtava, ihan vain itsenikin vuoksi. Aikaa menee ja uskon että tämä prosessini vain vahvistaa suhdettamme. Se vaatii paljon ymmärrystä ja rakkautta kummaltakin puolelta, vaikka työn itseni kanssa teen loppujen lopuksi minä.

En missään nimessä sano että teidän, kanssa sisareni, on nieltävä kaikki paska. jotta voisitte olla onnellisia, EI. Ei todellakaan pidä, mutta kun itse huomaat käyttäytyväsi järjettömästi etkä edes tiedä miksi, on aika tarkastella itseäsi lähemmin. Luottamus ei tässä maailmassa ole helpoin juttu, mutta ilman sitä, ei suhdetta voi rakentaa vakaalle pohjalle. Kaikkien sydämmet ovat joskus särkyneet, oli se sitten vanhapoikaystävä tai vanha ystävä johon luulit voivasi luottaa. Kaikesta pitää päästä yli ja turha ei ole sanonta "jos ei se tapa se vahvistaa". On vaikeaa löytää joku johon uskaltaa luottaa pettymysten jälkeen ja sen jälkeen tuntuu kuin kaikki olisivat sinua vastaan. Tiedät kuitenkin itsekkin ettei näin ole. Opettele vain luottamaan uudestaan, muuta epäilyksiäsi ja "uskottele" itsellesi voivasi vielä luottaa. Niin jonain päivänä huomaan että todellakin luotat. Älä koskaan usko että olisit ruma, lihava tai muuten kamalan näköinen, et sinä ole. Jos Heidi Klumm ajattelisi näin, se näkyisi myös ulos päin, jokin hänen karismastaan tipahtaisi eikä kukaan kiinnitäisi enää huomiota. Sinun ei tarvitse olla huippumallin mitoissa tunteaksesi olosi huippumalliksi.

Tiedän että sanani kantaa jonkun verran eteenpäin.

Ja tämä kirjoitus on omistettu kaikille ihanille naisille jotka lukevat blogiani. 

Kaikilla on joskus huonoja päiviä, joka ilmenee myös omista kirjoituskistani, mutta kaikesta on selvitty ja selvitään!  

Rakkauden puolesta taisteleva sielunsiskonne


Marita

Liikaa

Sanot että ajattelen liikaa.

Typeriä asioita mitä ei edes tarvitsisi miettiä.

 Miten sinä voit sanoa mitkä asiat ovat typeriä

 tai liikaa, kun et itse ajattele mitään muuta kuin

 itseäsi.

Maailmaasi ei mahdu mitään muutakuin sinä itse ja sinun tavarat, teet herkästi ihmisistä ympärilläsi omaisuuttasi. En ole tyyny, en odota hiljaa milloin lasket pääsi syliini tai puristat minut vasten rintaasi. En ole huora, joka vain tekee hommat kun sinä haluat ja se on siinä. En ole ravintolassa töissä kun olen kotona, en ole velvollinen valmistamaan sinulle ruokaa ja tarjoilemaan sitä pöytään. Enkä myöskään ole taulu, joka suostuu katsomaan hiljaa vierestä -maalattu hymy kasvoilla- mitä sinä teet.

Olen ihminen ja haluan paijata sinua ja samaa haluan sinulta. Haluan rakastella kanssasi. Rakastan tehdä sinut onnelliseksi lempiruokiasi laittamalla. Minullakin on mielipiteitä ja minulla on oikeus olla joskus surullinen.

Haluat koettaa minun kanssani jotain vakampaa, mutten tiedä kestätkö sen? Yhtä herkästi kuin pieni tuulenvire saa tarpeeksi voimaa kasvattaa ison aallon, saatan minä saada voimaa pauhata yhtä pahoin kuin meri synkkinä öitä huutaa, mylläten kaiken tielleen tulevan. Mutta niinkuin tyyni ulappa, hellin sinua ja hukutan rakastavaan syliini, rakkauteni on syvempi kuin syvinkään kohta meressä. Niinkuin vaahtopäät iskeytyvät rantakallioon, tunnen kuinka sydämeni lyö ja intohimonliekki syttyy kun kosket minua.

Kuin meri, minua et voi kesyttää.

Annan sinulle silti ohjat yrittää.

Marita

Tuska, Ahdistus ja Kaipuu

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Yleensähän sitä tosiaan väkisinkin palaa takaisin vanhaan, jos ei oikeasti niin ainakin ajatuksissaan hukkuu hyvin helposti menneeseen, minkä luulit jo jättäneesi taaksesi. Kuinka vaikeaa se sitten onkaan kun huomaa ajatelleensa jo taakse jätettyä rakasta, jonka muisto kirpaisee edelleen. Koetappa nyt sitten sen jälkeen olla ajattelematta häntä, sitä miten hän suuteli niskaasi ja miltä hänen kätensä tuntui paljaalla ihollasi. Tuska, ahdistus ja kaipuu valtaa mielen. Tuska siinä kuinka se satutti, ahdistus kuinka se ajatus tuntuu silti jokseenkin hyvältä, vaikket tahtoisikaan ja kaipuu, jospa asiat olisivat mennyt toisin.

Pääsetkö sä oikeasti niitä ajatuksiasi pakoon? Kuinka syvälle mielensopukoihin ne pitäisi tunkea ettei niitä ikinä tulisi vahingossakaan ajatelleeksi?

Elämä ilman rakkautta ei ole elämää.
That is what I believe in, love.

Täällä minä istun, vain housut jalassa, kirjoittaen tuskan tunteita blogiini. Rakastuneena, mutta kuitenkin tuntien etten saa rakkautta takaisin.
Tahtoisin pieniä eleitä, sydän suihkunpeiliin, katseen joka kertoo sen, yms.

Sanoit ettet uskalla rakastaa ja nyt hajotat minua, minä rakastan, tekisin mitä vain jos vain pyydät. Olen brunette, olen blondi, miten vain tahdot, se on vain hiustenväri.

Mutta mitä minä tarvitsen, on rakkautta, ei vain nyt, vaan myös sitten kun olen vanha ja ryppyinen. Luottamusta kaikessa mitä teen, tahdon että luotat minuun niinkuin minä luotan sinuun. Tahdon että saat minut tuntemaan olevani se jota ajattelet, jota haluat koskettaa ja rakastaa. Tahdon tuntea olevani turvassa.

Miksi poljet minua maahan?
Olen pumpulissa kasvanut, enkä tiedä mistään mitään? 


En tiedä yleissivistystä, mutta tiedän paljon muita asioita. Et ole ollut pohjalla. Kuinka pohjalle vielä pitää mennä kun olen jo halunnut tappaa itseni, tunteeni, kaiken mihin liityn. En ollut mitään, en ollut kukaan, minulla ei ollut mitään. Sinä vähättelet sitä, koska et tiedä minusta mitään, et kysy siitä mitään. Menneisyys on menneisyys.
Olen minä käynyt henkisesti pohjalla, sen takia elän nyt miten elän, positiivisesti. Haluan uskoa ikuiseen rakkauteen, uskollisuuteen ja luottamukseen. Ja sinusta astelen pää pilvissä. Olen haaveilija. En enää ikinä halua sinne alas, mistä joskus jouduin yksin ylös kiipeämään. Kohtaamaan tekemäni virheet, pyytämään anteeksi ja nielemään paljon. Monessa asiassa olen vielä täysin kokematon, mutta opin minä muutenkin kuin kantapään kautta. Ole turvani kun tulen kotiin, rakasta minua ja näytä se edes minulle, en välitä ystävistäsi tai perheestäsi, tapaavat minut jos tapaavat.

Älä työnnä minua koko ajan pois, jos et halua että lähden.

To my sunshine, my love.

Marita

Kohtuus kaikkeen vaiko eikö?

Kuka opettaisi käytöstavat?

Miksi on niin paha jos ei osaa syödä oikealla haarukalla oikeaa ruokaa? eikö pääasia ole että saa syödä jotain? ihmiset syövät maailmalla käsin ja te vouhotatte väärästä haarukasta.. siitä puuttuu käytöstavat.

Kohu uff:n kamalasta petoksestakin. Jos perille menee kuitenkin edes pieni osa siitä mitä me lahjoitamme vanhoja vaatteuita ja kenkiä sinne, niin onko sillä niin hirveästi väliä kuinka suuri osa sinne sitten loppujen lopuksi menee? Onhan se kyllä totta, että pitäisi kavaltajilla omatunto soida jo viimeistään nyt kun asia on tuotu julkisuuteen, viedä nyt köyhiltä toisten lahjoittamaa, mitä jos heiltä vietäisiin kaikki ne rahat tuplana pois mitä ovat tämän bisneksen kautta saaneet? kehitysmaissa ihmisillä olisi juhlaa.  Joten kellä meistä ei ole tässä tapauksessa käytöstapoja? Meillä jotka kieltäydymme auttamasta puolivalheellisten keräysjärjestöjen kautta vai niillä jotka tekevät siitä vain puolittain todenmukaisen keräysjärjestön?

Rahalla saa valtaa ja osittain onnellisuuttakin. Joten minkä takia järki ja valta eivät kulke samassa päässä? Kuinka paljon vähemmän olisi maailman laajuisia ongelmia, jos me kaikki saisimme ruokaa ja lääkkeitä ollessamme sairaana? Onko oma rahallinen statuksemme niin tärkeä ettei siitä voi luopua, silläkään ehdolla, että pelastaisi toisen hengen? En siis ymmärrä minkä takia lehdissä listataan eniten tienaavia julkimoja? Haluaako media tehdä meistä muista väkisinkin niin kateellisia muille, ettemme antaisi apua sitä taritsevalle? Voisin veikata aika vahvasti että ihmisten auttamisen halu kasvaisi huomattavasti jos heille tiedotettaisiin paremmin kuinka huonosti voi olla ja äärimmäistä rikkautta ja tuhlailua paheksuttaisiin julkisesti mediassa. Ja auttajille näytettäisiin konkreettisesti kuinka apu tulee käyttöön, koska kohta kukaan ei auta, kun ei voi luottaa siihen että apu menee perille ja ettei vain antanut rahojaan joillekkin monimiljonääreille.

Arjen pikkuvitutuksen aiheista tällä kertaa

:)

Marita

No One To Blame.

Kuulunko johonkin oikeasti vai onko se vai tunne?

Behind the glass

Liian läheltä näet väärin, liian kaukaa kuva on sumea, opitko tunnistamaan oikean alueen?

Love Policy

Onko kaikki kuitenkin loppujen lopuksi samaa? Samat ongelmat, samat ilot.
Eihän se niin paljoa ihmisestä riipu, suhde kuin suhde. Pakon omainen tarve olla vain jonkun kanssa?

En halua. En suostu uskomaan. Kaikki ovat erilaisia, miksi kaikki suhteet olisivat samanlaisia?
Toisen kanssa haluaa lapsia, toisen kanssa et todellakaan suostu synnyttämään maailmaan hänen jälkeläisiään, ties vaikka kusipäisyys olisi periytyvää. Sen kaltaista ihmistä et halua toista elämääsi enää ikinä.

Just Do It.

Ehken osannut kuvitella sitä näin helpoksi, että se vain menisi ohi. Mutta eihän se mennytkään. Härkä. Kun minä en ole valmis päättämään asiasta, hysteerisenä lattialla itkien ja parhaillaan harkitsemassa itsemurhaa, luonto tekee sen. Sen ei ollut tarkoitus tapahtua, vaikkei se ollut vielä mitään, tajusi se silti lähteä ulos kohdustani. Viillänkö nyt vai kohta? Jätkä pää punaisena huutanut ja hulluksi sanonunut jos sen tahtoisin pitää. Viinaa alas kurkusta ja sitten itse sillalta. Munhan sisällä se on ja sen vika se oli. Ajatukset pyöri tappamisen ympärillä, milloin jätkän, itseni tai Sen kohdalla.
Enää vain toukokuisina kevät iltoina haluaisin hukuttautua veden viileään syleilyn ja antaa sieluni palaa. Goodbye my love, kuiskaten ja kuplina ylös maailmaan nousten jätän hyvästit ainoalle rakkaudelleni, joka minusta pakeni ja otti kaiken minusta mukaansa.

Maybe the season
The colours change in the valley skies
Dear God I've sealed my fate
Running through hell, heaven can wait

Kysymys

Oletko kusipää?

Miksi luulet kirjoitukseni olevan sinusta, ette tiedä minusta mitään.

Only my name, 
if  even that

Marita

Break Down

Läpimurto vai totaalinen hajoaminen?

Kai sillä yleensä läpi murtoa tarkoitetaan, mutta joskus tuntuu siltä että että se voisi hyvinkin hyvinkin tarkoittaa henkistä hajoamista ja oman pohjan murtumista.

Mitenkä siitä sitten pääsisi eteenpäin?

Rakentamalla uuden pohjan ja lähteä eteenpäin. Helpompaahan se on sanoa. 

Pitäisi uskoa itseensä ja unelmiinsa. Olla välittämättä siitä mitä mieltä muut ovat, mutta missä menee itsekkyyden ja itsensä arvostamisen raja? Sehän on kuin veteen piirretty viiva, joten sen päätät sinä.

Elämää ei saisi jäädä miettimään liikaa, tulee mitä tulee, suunnitelmat muuttuu muiden toimista kuitenkin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä mikään ole itsestään selvää.

Mitä sinä haluat, ei ole muista kiinni. Se mitä teet vaikuttaa kaikkeen ja mitä muut tekevät vaikuttaa myös sinuun. Intuitiotaan pitäisi aina kuunnella.

Miten sen sitten muotoilisi. Aina voi vaihtaa ja vaihtaminen ei ole epäonnistumista tai pakenemista epämiellyttävistä asioista. Vai?

Missä asioissa se sitten ei ole epäonnistumista, mistä sen tietää? Kun on tarpeeksi lähellä loppua, onko enää mitää järkeä vaihtaa? Vai odottaa kunnes kipu lievenee itsestään?

Kuinka paljon päämme sisällä liikkuukaan asioita, kuinka monet sanomme ääneen ja miten ihmiset tulkitsevat sanomamme? Tiedät itse mitä tunnet, mutta satutatko muita kun et kerro ajatuksistasi tai tunteistasi, vai enemmän itseäsi?

Haluan auttaa muita, mutta psykologiaan taipuvana ja ihmisten lukemiseen jonkin verran oppineena, tulee tunne, ettei tarvitse kuulla kaikkea, sen vain tietää. Ja kuinka usein juuri se ajattelu tapa johtaakaan harhaan? Usein.

Suurin vaikeuteni ei siis ole se ettenkö uskoisi itseeni, vaan uskon tuntevani ympärilläni olevat ihmiset liian hyvin. Luulen voivani päättää heidän lauseensa koska "tiedän" mitä he tuntevat ja ajattelevat. Miksi siis ymmärrän asioita väärin? Koska tulkitsen niin sanotusti tietämäni asiat ja eleet väärin.  

Miksi on niin vaikeaa kysyä? 

Jostain syystä on vain helpompi olettaa. Ja niinkuin siitä nyt olisi sitten mitään hyvää seurannutkaan.

Kuinka hyvin luulemme tuntevamme toisemme - on harhaa - itse tehty mielikuva joka on usein vääristynyt.

Älä keskity kysymyksiin, sisäistä.


Forever your`s
Marita

Vaara Kaista

Ei ole olemassa turvallista tietä mennä eteenpäin tai oikeaa, väärän kaistan vastakohtana. Kukaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta kaikki on seurausta jostain.

Kaikki olemme kulkeneet väärällä polulla, tai ajaneet väärällä kaistalla.

Ei sitä aina huomaa kuin vasta silloin, kun olet siellä ja näet vastaan tulevat valot samalla linjalla missä itse kuljet. Ne sokaisevat silmäsi ja valaisevat sielusi ennen törmäystä oikean ja väärän välillä. Et voi kuin toivoa että selviät hengissä ja me muut, emme voi kuin toivoa että opit jotain törmäilyistäsi.

Vanhoista virhe arvioista kaistojenkin valinnan suhteen on opittava päästämään irti, mutta se ei ole helppoa. Aina petetyksi tulleen ei ole helppo luottaa, miksi pitäisikään? Eihän kukaan tahallaan itseään satutettavaksi halua.

Liiallisilla epäilyillä voi kuitenkin satuttaa itseään, ei välttämättä tahallisesti, mutta eihän siitä ikinä mitään hyvää seuraa jos tonkii ilman lupaa toisen tavaroita. Yritä nyt siinä sitten selittää että halusit etsiä jotain minkä takia voisit todeta ettei sinuunkaan voi luottaa.

Lainaten Sex and the city- sarjan jaksoa esimerkkinä, jossa Carrie saa kohtauksen ja alkaa hullunlailla etsiä Aidanin asunnosta jotain mikä todistaisi ettei hän ole ainoa normaali mies Manhanttanilla. Me sarjaa seuranneet tiedämme miten Carrien ja Aidanin suhteelle sen kohtauksen jälkeen kävi.

Ei ole helppoa antautua ja uskoa että tämä on se joka minua ei satuta, ei petä.

Suurimmat kiitokset omista oikuistani isälleni.

Olet aina ollut siinä kun olen tarvinnut neuvojasi tai kun olen pyytänyt sinulta jotain, et ole epätöinyt antaa sitä minulle. Mikä tärkeintä, olet aina pitänyt lupauksesi ja rakastanut minua ehdoitta...

Jep, sen kun näkis.

Ylpeästi Vaarallisella ja mitä

luultavammin väärällä

kaistalla kulkeva rakastajattarenne,

Marita.

Runokirja

Tampereella ollessani tapasin oikean taiteijan.

Istuin heidän pöytäänsä ja kättelin, esittelin itseni ja minulle esitettiin kohteliaasti nimet takaisin. Tero katsoi minua kauniilla silmillään tupakka huoneessa ja ojensi kätensä "anteeks, mutta en muista sun nimee". Kukaan ei muista nimiä kun itseään esitellään. Jostain syystä ajatellaan jotain ihan muuta samalla kun pitäisi koettaa painaa mieleensä juuri tapaamansa ihmisen nimi. Mietin yleensä minkälaisella ilmeellä katson heitä, etten paljastaisi mitä oikeasti ajattelen, mietin minkä juoman haen.

Tero on mukava, hän juttelee iloisesti helisevällä äänellään jotain jota en muista enää, ei mitään tärkeää. Sitten hän kääntää päänsä, ottaa imaisun tupakastaan ja sanoo "osta runokirja". Yritän peittää hämmästykseni ja hymyilen huvittuneesti.

Millaista runokirjaa kaupitellaan baarissa? Minkälainen taiteija haluaa että juuri hänen runokirjansa ostetaan baarissa?

Runokirjaa, joka on erilainen kuin muut. Teksteissä on sisältöä juuri sinulle, joka luulet jo ymmärtäväsi mitä suomalainen ehkä turhautunut, lievästi alkoholisoitunut runoilija päänsä sisällä tuntee, vaikka todellisuudessa ostat kirjan jotta voisit samaistua johonkin yhtä samealta tuntuvaan kuin omat ajatuksesi.

Pöydässä Tero näyttää runokirjaa ja kehottaa avaamaan kirjan sattumanvaraisesti jostain kohdasta ja sen kohdan saan lukea esimakuna. Avaan kirjan ja luen oikean puolemmaisella sivulla olevan ruonon, se on lyhyt, roisi ja vailla sen suurempaa tarkoitusta, mutta tarkoitettu juuri minulle. Nousen pöydästä ja sanon harkitsevani kaljan hakemisen ajan.

Runo oli suoraan tästä elämästä, ei kaunistelua, ei mutkia, suoraan. Runon lauseet ja niiden merkitykset pyörivät päässäni samalla kun yritän hahmottaa baaritiskin vielä tuntemattomasta baarista. Kävelen tiskille ja avaan rahapussini, yksi oranssi, yksi sininen, yksi punainen ja kaksi harmaata. Samat värit kuin aamulla yöpöydällä ensikertaa avatessani silmäni. Onneksi mies oli jo lähtenyt. Keskity. "Yksi olut" ja olen valmis todistamaan henkilöllisyyteni tiskin toisella puolella seisovalle äijälle, joka katsoo minua kuin vapaasti, ilman sormusta liikkuvaa tissiparia ja minua oksettaa. Maksan, otan kaljan ja lähden kävelemään kiroten elämän eri muotoja. Tunnen äijän likaisen katseen takapuolessani, mutten jaksa välittää.

"Ostan sen kirjan, eiks se kympin ollut?" ja ojennan setelin Terolle. Ilmeisesti hän ei uskonut voivansa myydä kirjaa minulle, hänen isot silmänsä ovat täysin pyöreät ja käden liike nostaa tuoppi suun korkeudelle pysähtyy, sen hetken ikuistin verkkokalvolle kuviin joita vain minä voin nähdä. Tero naurahtaa iloisena, nappaa setelin ja kumartaa kohteliaasti. Hymyni vaihtuu herskyvään nauruun ja hetken aikaa
olen onnellinen.